Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) on suuri valkoinen sorsalintu. Kyhmyjoutsenen nokka on punertava ja siinä on musta kyhmy, josta lintu on saanut suomenkielisen nimensäkin.
Kyhmyjoutsen on 145–160 senttimetriä pitkä ja sen siipien kärkiväli 210–240 cm. Seisovan linnun pää ulottuu 1,2 m:n korkeuteen. Koiras on suurempi kuin naaras. Kyhmyjoutsen on yksi suurimmista lentävistä linnuista, se voi painaa yli 15 kg.[2]
Kyhmyjoutsenen höyhenpeite on hohtavan valkoinen. Eri joutsenlajit voi erottaa toisistaan nokan perusteella; kyhmyjoutsenen nokka on punertavan oranssi ja kyhmy musta. Koiras on hieman isompi kuin naaras, ja sen kyhmy on myös suhteessa isompi, muuten sukupuolet muistuttavat toisiaan. Nuoren linnun höyhenet ovat harmahtavat ja nokka tummanharmaa, eikä siinä ole samanlaista kyhmyä kuin aikuisilla linnuilla.[2] Kyhmyjoutsen pitää pitkää kaulaansa tavallisesti kaarella[3], kun taas muut Suomessa tavattavat joutsenlajit pitävät kaulaansa suorana.lähde? Lentävän kyhmyjoutsenen siivistä kuuluu voimakas suhiseva ääni, muuten linnun ääntely rajoittuu sihinään ja murahteluun.[2]
Vanhin suomalainen rengastettu kyhmyjoutsen on ollut 18 vuotta 29 päivää vanha.[4] Euroopan vanhin oli vähintään 28 vuotta 7 kuukautta vanha saksalainen lintu.
Kyhmyjoutsen on peräisin Länsi-Aasian arovesistöistä, josta se on luontaisesti levinnyt Euroopan lauhkeille alueille. Lajin levittäytymishistoriaa on kuitenkin vaikea tutkia, sillä sitä on koristeellisen ulkomuodon ja maukkaan lihan vuoksi pidetty kasvattina jo varsin pitkään. Perinteisesti sitä on pidetty Eurooppaan tuotuna vieraslajina, mutta vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan Britteinsaarilta ja Alankomaista on löydetty fossiileja ja subfossiileja, jotka osoittavat lajin eläneen kyseisillä alueilla yhtäjaksoisesti koko jääkauden jälkeisen ajan, eli noin 11 000 vuotta.[5] Itämeren alueelta löytöjä on vähemmän, mutta niiden perusteella tiedetään kuitenkin kyhmyjoutsenen eläneen Tanskassa, Ruotsissa ja Puolassa jo kivikaudella.[5]
Suomessa kyhmyjoutsenta tavataan rannikkoalueilla koko Suomenlahdella, kaukana Perämerellä ja useilla sisävesillä. Kanta Suomessa on varsin nuori, eikä esihistoriallisia löytöjä tunneta[5]. Ensimmäiset kyhmyjoutsenet tuotiin Ahvenanmaalle puistolinnuiksi, mutta linnut siirtyivät myös vapauteen ja ensimmäinen pesintä todettiin Ahvenanmaalla vuonna 1934.[6][7] Laji on levittäytynyt Suomessa varsin nopeasti, ja sen pesimäkannan kooksi on 2000-luvulla arvioitu noin 6 000–10 000 paria.[8] Britteinsaarten kanta on noin 50 000, Venäjän 7 000–9 500 ja Turkin 11–40 paria.
Kyhmyjoutsen ei ole varsinainen muuttolintu, mutta vesistöjen jäätyminen pakottaa osan populaatioista siirtymään sulan veden alueille.[9] Ulkonäkönsä takia kyhmyjoutsenta on istutettu muun muassa Yhdysvaltoihin, missä se on levinnyt ja lisääntyy nyt villinä. Paikoin, kuten Chesapeakenlahdella, se on jo uhkana luontaisille lajeille.[10] Sitä on istutettu myös Uuteen Seelantiin, Australiaan ja Etelä-Afrikkaan.[2]
Kyhmyjoutsenen tärkeimpiä pesimäalueita ovat lammet, järvet ja merenlahtien sekä saariston matalat rantavedet. Kyhmyjoutsenten kannan edelleen kasvaessa Suomessa kilpailussa heikompi laulujoutsen joutuu todennäköisesti luopumaan osasta Etelä-Suomen pesimäpaikoistaan. Elinpaikoillaan kyhmyjoutsenet syövät lähinnä vesikasveja.[11] Poikaset syövät ensimmäisen kuukauden ajan vedessä eläviä selkärangattomia.[12]
Kyhmyjoutsen aloittaa lisääntymisen noin neljävuotiaana. Ne ovat pariuskollisia ja usein myös pesäpaikkauskollisia. Saaristomerellä tavataan pieniä muutaman parin yhdyskuntia samalla luodolla. Kyhmyjoutsenen pesä on korkea keko, jonka ne rakentavat tavallisesti ruovikon reunaan tai meren luodolle. Munia munitaan parin päivän välein keskimäärin neljä kappaletta. Usein joutsenilla tavataan nykyisin suuriakin pesueita joissa voi olla jopa yli 10 poikasta. Naaras hautoo munia noin 36 päivää, ja poikaset ovat lentokykyisiä 120–150 päivän iässä. Pitkä lentokyvyttömyysaika rajoittaa kyhmyjoutsenen leviämistä Suomessa, koska poikasten täytyy olla lentokykyisiä ennen kuin vesistöt jäätyvät.[9] Molemmat vanhemmat hoitavat pesää ja suojelevat poikasia, ja perheiden näkee usein idyllisesti ruokailevan yhdessä.
Kuten laulujoutsenkin, on kyhmyjoutsen aggressiivinen muita lintuja kohtaan. Pesää ja poikasiaan kyhmyjoutsenet suojelevat sähisemällä ja käyttäytyen uhkailevasti, mihin liittyy myös siipien pullistaminen "purjeeksi". Kyhmyjoutsenen aggressiivinen käytös muita lintuja kohtaan ja pesimäkannan nopea kasvu on herättänyt keskustelua sen metsästämisen sallimisesta.[13] Joutsenkantaa kuitenkin säätelevät luontaisesti ankarat jäätalvet, ja pesivä kyhmyjoutsenpariskunta tarjoaa aggressiivisuudellaan suojaa myös muille linnuille.
Eurooppalaisen myytin mukaan yleensä hiljainen kyhmyjoutsen laulaa todella kauniisti juuri ennen kuolemaansa. Tätä kutsutaan joutsenlauluksi. Vertauskuvallisesti myös joidenkin ihmisten on arveltu laulavan ”joutsenlaulunsa” eli tekevän viimeisen työnsä paremmin kuin aiemmat.
Kyhmyjoutsenia syötiin melko tavallisesti Euroopassa 700-luvulta aina 1600-luvulle. Esimerkiksi 1500-luvulla elänyt ranskalainen luonnontieteiljä Pierre Belon kuvaili joutsenta etenkin ranskalaisena herkkuna, jota syötiin juhla-aterioiden yhteydessä. Kyhmyjoutsen valmistettiin usein paistamalla ja se tarjoiltiin maustetun kastikkeen kera. Etenkin keskiajalla tavallinen tapa tarjoilla joutsen oli pukea sen nahka höyhenineen uudelleen valmistamisen jälkeen, jolloin valmist joutsen muistutti elävää. Kyhmyjoutsenen käyttö ravintona väheni etenkin, kun kalkkuna tuotiin Amerikasta Eurooppaan.[14]
Kyhmyjoutsen on saanut nimensä nokan tyvessä olevasta kyhmystä.
Hautova naaras pesällä.
Untuvikkoja.
Nuoren kyhmyjoutsenen höyhenpuku on ruskeanharmaa ja nokka harmaa.
Museum specimen - Denmark
Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) on suuri valkoinen sorsalintu. Kyhmyjoutsenen nokka on punertava ja siinä on musta kyhmy, josta lintu on saanut suomenkielisen nimensäkin.
_beim_Gr%C3%BCndeln_mit_Jungen_im_Sonnensee,_Binsfeld.JPG)
