nomes no trilho de navegação
Ruokaparsa eli parsa (Asparagus officinalis) on yksisirkkainen kasvilaji, joka on tunnettu vihanneksena. Sen nuoria versoja, tankoparsaa, viljellään ravintokasvina.
Parsaa on ennen käytetty myös lääkekasvina. Parsaa on käytetty jo hyvin varhain ravintokasvina sen hienon maun ja diureettisten ominaisuuksien vuoksi. Parsa mainitaan maailman vanhimmassa tunnetussa keittokirjassa, Apiciuksen teoksessa De re coquinaria 200-luvulta.
Parsa on melko vaativa kasvi, joka tuottaa satoa vasta kolmantena keväänä.[2] Viljelymaa tulisi olla kalkitettua ja hieman savista.
Valkoinen ja vihreä parsa ovat itse asiassa samaa kasvia. Vihreän parsan sato korjataan, kun versot ovat kasvaneet n. 15 cm:n korkuisiksi. Valkoista parsaa saadaan korjaamalla sato "maan alta" heti kun versojen kärjet ovat pinnalla.[3]
Yksinkertaisimmillaan parsanversoja keitetään tai höyrytetään kunnes ne pehmenevät ja tarjotaan kevyen kastikkeen tai voisulan kanssa. Parhaaseen lopputulokseen päästään kuitenkin sitomalla versoja nipuksi ja laittamalla nippu pystyasennossa kiehuvaan veteen, jolloin versojen tyvet keittyvät ja pehmeämmät kärjet höyryttyvät. Parsan keittämiseen on myös erityisiä, pohjasta rei'itettyjä astioita, jolloin oikeaoppinen keittäminen onnistuu vieläkin paremmin.
Brittiläisen tutkimuksen mukaan noin 40 % ihmisistä erittää parsan nauttimisen jälkeen virtsaan vahvatuoksuisia rikkipitoisia hajoamistuotteita, kuten tioleja ja tioestereitä. Hajoamistuotteiden synty virtsassa määräytyy geneettisesti. Koska suurimmalta osalta ihmisiä puuttuu geeni, joka hajottaa parsassa olevan aromiaineksen, ei heidän virtsassaan ole havaittavissa mitään hajumuutoksia.[4]
Parsaa on viljelty ensimmäisen kerran 5000 vuotta sitten Egyptissä[5] ja ajanlaskun alun aikoihin Välimeren alueella ja Vähässä-Aasiassa. Kreikkalaiset ja roomalaiset rakastivat parsan makua, rakennetta ja lääkinnällisiä ominaisuuksia. Roomalaiset keisarit olivat niin mieltyneitä parsaan, että he pitivät erityisiä laivoja parsan noutamiseen ja kutsuivat tätä "parsalaivastoksi". Kreikkalaiset eivät ilmeisesti koskaan viljelleet parsaa, mutta roomalaisilla oli vuonna 200 eaa. tarkat ohjeet siitä, miten parsaa tuli viljellä. Parsaa syötiin sesonkiaikaan sekä kuivatettiin myöhempää käyttöä varten. Parsan käyttö levisi 1500-luvulla Ranskaan ja Englantiin ja myöhemmin Pohjois-Amerikkaan. Parsa on esiintynyt myös muinaisissa egyptiläisissä kirjoituksessa ja sitä on myös viljelty Syyrian ja Espanjan alueilla.
Parsa on yksi ravinnepitoisimmista kasviksista. Se on kasvikunnan paras foolihapon lähde. Parsa on hyvin vähäkalorista - yhdessä versossa on alle 17 kJ ja sadassa grammassa vain n. 65 kJ energiaa. Parsassa ei ole rasvaa eikä kolesterolia ja vain vähän natriumia. Parsassa on runsaasti kaliumia ja ravintokuitua. Lisäksi se sisältää rutiinia eli P-vitamiinia, joka vahvistaa verisuonten seinämiä.
Peru on tällä hetkellä maailman johtava parsanviejämaa. Se on ohittanut muut suuret parsantuottajamaat, kuten Kiinan ja Yhdysvallat. Määrällisesti suurimmat parsanviejämaat vuonna 2004 olivat Peru, Meksiko ja Yhdysvallat. Suurimmat parsan tuojat olivat Yhdysvallat, Euroopan unioni ja Japani. Kiina ilmoittaa tuottavansa paljon enemmän kuin Peru, mutta vientitilastoissa se jää Perusta jälkeen.[6]
Kaalit: keräkaali | kiinankaali | kukkakaali | kyssäkaali | lehtikaali | punakaali | parsakaali | ruusukaali | kurttu- eli savoijinkaali
Kurkkukasvit: kurkku | kesäkurpitsa | kurpitsa | spagettikurpitsa
Mausteet: basilika | humala | kirveli | krassi | kumina | kurkkuyrtti | kynteli | lipstikka | meirami | minttu | persilja | rakuuna | rosmariini | salvia | sitruunamelissa | tilli | timjami
Mukulakasvit: maa-artisokka | peruna
Palkokasvit: herne | härkäpapu | tarhapapu
Sipulit: hillosipuli | ilmasipuli | jättisipuli | purjo | sipuli | ruohosipuli | ryvässipuli | valkosipuli | vihersipuli
Muut kasvikset: endiivi | fenkoli | latva-artisokka | lehtisalaatti | lehtiselleri | mangoldi | maissi | paprika | parsa | pinaatti | raparperi | tomaatti
Ruokaparsa eli parsa (Asparagus officinalis) on yksisirkkainen kasvilaji, joka on tunnettu vihanneksena. Sen nuoria versoja, tankoparsaa, viljellään ravintokasvina.
Parsaa on ennen käytetty myös lääkekasvina. Parsaa on käytetty jo hyvin varhain ravintokasvina sen hienon maun ja diureettisten ominaisuuksien vuoksi. Parsa mainitaan maailman vanhimmassa tunnetussa keittokirjassa, Apiciuksen teoksessa De re coquinaria 200-luvulta.
Parsa on melko vaativa kasvi, joka tuottaa satoa vasta kolmantena keväänä. Viljelymaa tulisi olla kalkitettua ja hieman savista.
Valkoinen ja vihreä parsa ovat itse asiassa samaa kasvia. Vihreän parsan sato korjataan, kun versot ovat kasvaneet n. 15 cm:n korkuisiksi. Valkoista parsaa saadaan korjaamalla sato "maan alta" heti kun versojen kärjet ovat pinnalla.
Yksinkertaisimmillaan parsanversoja keitetään tai höyrytetään kunnes ne pehmenevät ja tarjotaan kevyen kastikkeen tai voisulan kanssa. Parhaaseen lopputulokseen päästään kuitenkin sitomalla versoja nipuksi ja laittamalla nippu pystyasennossa kiehuvaan veteen, jolloin versojen tyvet keittyvät ja pehmeämmät kärjet höyryttyvät. Parsan keittämiseen on myös erityisiä, pohjasta rei'itettyjä astioita, jolloin oikeaoppinen keittäminen onnistuu vieläkin paremmin.
Brittiläisen tutkimuksen mukaan noin 40 % ihmisistä erittää parsan nauttimisen jälkeen virtsaan vahvatuoksuisia rikkipitoisia hajoamistuotteita, kuten tioleja ja tioestereitä. Hajoamistuotteiden synty virtsassa määräytyy geneettisesti. Koska suurimmalta osalta ihmisiä puuttuu geeni, joka hajottaa parsassa olevan aromiaineksen, ei heidän virtsassaan ole havaittavissa mitään hajumuutoksia.
