Kiitäjälinnut[1][2] eli kirskulinnut[3] (Apodiformes) on lintulahko. Sen tieteellinen nimi tarkoittaa ’ilman jalkoja’, sillä lintujen pienet ja vahvakyntiset jalat soveltuvat huonosti kävelemiseen. Lentäessään kiitäjälinnut pitävät jalkojaan lähellä ruumistaan, jolloin ne vaikuttavat lähes jalattomilta. Varsinkin kiitäjät viettävät lähes koko elämänsä ilmassa. Kolibrit puolestaan ovat ainoita lintuja, jotka pystyvät lentämään paikallaan tai jopa taaksepäin niiden kapeiden siipien lyödessä 15–80 kertaa sekunnissa.
Nykyiset kiitäjälinnut jakaantuvat kolmeen heimoon:[1][4] kiitäjiä on 67 lajia, puukiitäjiä eli töyhtökirskujia neljä ja kolibreja 325–340 lajia. Suomessa ainoana vakituisena lajina esiintyy tervapääsky (Apus apus). Suurharvinaisuuksina on lisäksi tavattu alppikiitäjä (Apus melba), vaaleakiitäjä (Apus pallidus), kafferikiitäjä (Apus caffer) ja piikkipyrstökiitäjä (Hirundapus caudacutus)[3].
Kiitäjälinnut eli kirskulinnut (Apodiformes) on lintulahko. Sen tieteellinen nimi tarkoittaa ’ilman jalkoja’, sillä lintujen pienet ja vahvakyntiset jalat soveltuvat huonosti kävelemiseen. Lentäessään kiitäjälinnut pitävät jalkojaan lähellä ruumistaan, jolloin ne vaikuttavat lähes jalattomilta. Varsinkin kiitäjät viettävät lähes koko elämänsä ilmassa. Kolibrit puolestaan ovat ainoita lintuja, jotka pystyvät lentämään paikallaan tai jopa taaksepäin niiden kapeiden siipien lyödessä 15–80 kertaa sekunnissa.
Nykyiset kiitäjälinnut jakaantuvat kolmeen heimoon: kiitäjiä on 67 lajia, puukiitäjiä eli töyhtökirskujia neljä ja kolibreja 325–340 lajia. Suomessa ainoana vakituisena lajina esiintyy tervapääsky (Apus apus). Suurharvinaisuuksina on lisäksi tavattu alppikiitäjä (Apus melba), vaaleakiitäjä (Apus pallidus), kafferikiitäjä (Apus caffer) ja piikkipyrstökiitäjä (Hirundapus caudacutus).
