Hyvänheikinsavikka (Chenopodium bonus-henricus) on revonhäntäkasvien heimoon kuuluva monivuotinen ruoho.[1]
Lajin suomenkielinen nimi on käännetty suoraan sen tieteellisestä nimestä bonus-henricus ("hyvä kuningas Henrik"). Nimi tulee saksankielisestä hyvää maatilantonttia tarkoittavasta sanonnasta, joka viittaa kasvin käyttöön eläinten lääkitsemisessä.[2]
Hyvänheikinsavikka kasvaa 15–70 senttimetrin korkuiseksi. Kasvi on tahmea, väritykseltään vihreän ruskeahko ja sen rakkokarvat ovat pitkäperäisiä. Varsi on pysty tai koheneva ja niukkahaarainen. Lehdet ovat varressa kierteisesti. Aluslehdet ovat pitkäruotisia mutta varsilehdet lyhyempiruotisia. Kasvin keskiosissa lehtien lapa on 3–10 cm pitkä, leveän kolmiomainen, usein keihästyvinen, teräväkärkinen ja ehytlaitainen. Tähkämäinen kukinto on pitkälti lehdetön. Kukinnon sykerön kärkikukka on kaksineuvoinen, sen kehä on viisilehtinen ja heteitä on viisi. Muut kukat ovat kaksineuvoisia tai emikukkia, niiden kehä on kolmilehtinen ja heteitä on 2–4 kappaletta. Emikukan luotti on 0,8–1,5 mm pitkä. Suomessa hyvänheikinsavikka kukkii kesä-elokuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Siemen on pystyasennossa lukuun ottamatta kärkikukintoja, joissa se on joskus myös vaaka-asennossa. Kooltaan siemen on 1,5–2,2 mm pitkä, ympärykseltään soikeahko ja pyöreäreunainen.[3]
Hyvänheikinsavikka on kotoisin Keski- ja Etelä-Euroopasta. Sen päälevinneisyysalue ulottuu Pohjois-Espanjasta, Ranskasta ja Britteinsaarilta läpi Etelä- ja Keski-Euroopan Kreikkaan, Bulgariaan, Länsi-Romaniaan ja Länsi-Ukrainaan saakka. Pohjoisessa levinneisyysalueen raja kulkee Etelä-Norjassa ja -Ruotsissa sekä Pohjois-Saksassa ja -Puolassa. Satunnaisemmin lajia kasvaa myös paikoin Baltian maissa, Länsi-Venäjällä sekä Keski-Norjassa, -Ruotsissa ja -Suomessa. Ihmisen mukana laji on levinnyt myös Pohjois-Amerikan itäosiin sekä paikoin Etelä-Amerikkaan.[2]
Suomessa hyvänheikinsavikka on uustulokas, joka on vakiintunut lajistoon Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.[1] Suomessa lajia on tavattu Oulua ja Kainuuta myöten. Voimakkain kanta lajilla on Ahvenanmaalla.[4]
Hyvänheikinsavikka on kulttuurin seuralaislaji, jota tavataan muun muassa puutarhoissa, raunioissa, pihoissa ja laitumilla, sekä toisinaan satunnaisena esimerkiksi satamissa ja myllyillä. Laji on Suomessa harvinaistunut.[1] Ahvenanmaalla se on rauhoitettu.[5]
Monien muiden savikkakasvien tapaan myös hyvänheikinsavikka kelpaa ihmisravinnoksi.[1] Se on vanha viljelykasvi, jonka lehtiä on käytetty pinaatin tapaan ja nuoria versoja parsan tapaan.[2] Hyvänheikinsavikkaa on käytetty myös lääkekasvina yskään, haavojen hoitoon ja tulehduksiin.[5] Lajia viljeltiin myös eläinlääkintää varten, ja sitä käytettiin esimerkiksi Ruotsissa lampaiden yskän hoitamiseen.[2] Laitumilla naudat kuitenkin jättävät kasvin syömättä.[5] Hyvänheikinsavikan siemeniä voi käyttää pesupähkinän tavoin. Myös kvinoassa, on pieniä määriä saponiineja. [6]
Hyvänheikinsavikka (Chenopodium bonus-henricus) on revonhäntäkasvien heimoon kuuluva monivuotinen ruoho.
Lajin suomenkielinen nimi on käännetty suoraan sen tieteellisestä nimestä bonus-henricus ("hyvä kuningas Henrik"). Nimi tulee saksankielisestä hyvää maatilantonttia tarkoittavasta sanonnasta, joka viittaa kasvin käyttöön eläinten lääkitsemisessä.
