Tatarkasvit (Polygonaceae) on kaksisirkkaisten kasvien heimo. Lajeja esiintyy kaikkialla maapallolla, mutta pääasiassa niitä kasvaa pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealla vyöhykkeellä. Useimmat lajit ovat ruohovartisia, mutta heimoon kuuluu myös puuvartisia lajeja. Raparperi ja tattari ovat heimon ruokakasveja, jotkin lajit ovat myrkyllisiä.[1]
Tatarkasvien varsi on usein ontto ja nivelistä täyteinen. Lehdet kasvavat kierteisesti. Korvakkeet ovat kasvaneet vartta ympäröiväksi tupeksi. Kukinto on tähkämäinen tai huiskilomainen. Hedelmä on kolmisärmäinen tai kiekkomainen pähkylä.[2][3]
Tatarkasvien kasvutapa on varsijatkoinen eli monopodiaalinen ja haarautuminen tapahtuu edellisen vuoden versoista. Limasolut ovat tavallisia ja kasveissa on kalsiumoksalaattia. Lehdet ovat sulka- tai kourasuonisia, tavallisesti ehytlaitaisia ja niissä on erityskarvoja. Erityisesti ruohovartisilla lajeilla on luonteenomainen korvaketuppi (ochrea) ja turvonneet nivelet. Kukkaryhmät sijaitsevat terttumaisessa kukinnossa, ja kukat ovat pieniä, perät nivelikkäitä. Pohjusmalja eli hypanthium on enemmän tai vähemmän hyvin kehittynyt. Kehälehdet sijaitsevat yhdessä kiehkurassa ja ovat tyveltään vaihtelevasti yhtyneitä. Heteiden määrä vaihtelee yhtä monesta kuin on kehälehtiä kolminkertaiseen määrään. Mesiäinen on kiekkomainen tai sijaitsee heteiden väleissä; harvoin kukka on mesiäisetön. Kehänalainen ja yhdislehtinen sikiäin muodostuu tavallisesti kolmesta, joskus kahdesta tai neljästä emilehdestä, ja siinä on suoria, lyhytvartisia siemenaiheita. Luotti on enemmän tai vähemmän pensselimäinen tai pallomainen. Hedelmä on kolmikulmainen tai harvemmin linssimäinen pähkylä. Siemenessä on kirjava endospermi ja suora tai käyrä alkio.[4]
Tatarkasvien levinneisyys ulottuu lähes kaikkialle maapallolla.[5]
Tatarkasveihin kuuluu 43 sukua ja 1110 lajia, jotka jaetaan neljään alaheimoon.[4]
Suvun Calligonum lajit ovat Keski-Aasian suolakoilla kasvavia tatarkasveja, jotka ovat sopeutuneet kuiviin olosuhteisiin tavallista tehokkaammalla fotosynteesillä (ns. C4-yhteyttäminen). Samoilla alueilla kasvaa enimmäkseen samanlaisen kyvyn omaavia savikkakasveja (Amaranthaceae, Chenopodioideae). Eräät Calligonum-lajit voivt kasvaa jopa kahdeksan metrin korkuiseksi ja ovat puuvartisia. Puuvartisuus on kehittynyt tatarkasvien evoluutiossa useaan eri otteeseen ruohovartisuudesta. Toinen erikoinen tatarkasvisuku on pumissit (Eriogonum), joka kasvaa Pohjois-Amerikan länsiosien kuivilla alueilla. Lajit ovat joko yksi- tai monivuotisia.[4]
Tatarkasvien läheisin sukulaisheimo Caryophyllales-lahkon evoluutiopuussa on lyijykukkakasvit (Plumbaginaceae).[4]
Suomessa esiintyvät tatarkasveihin kuuluvat suvut:
Muita sukuja:
Monia tatarkasveja käytetään koristekasveina, kuten esimerkiksi pumisseja (Eriogonum), koristeraparperia (Rheum palmatum), isohierakkaa (Rumex hydrolapathum) ja isokokoisia kiertotatarlajeja (Fallopia). Ravinnoksi käytetään muun muassa Länsi-Intian saariston norsunkorvan (Coccoloba uvifera) punaisia marjoja, joitakin hierakoita (Rumex) salaattina, kallioraparperin (Rheum rhaponticum) lehtiruoteja ja viljatattaren eli tattarin (Fagopyrum esculentum) siemeniä. Sen lähilajia rikkatatarta (F. tataricum) on viljelty rehu- ja katekasvina. Monet tatarkasvit ovat laajalle levinneitä ja vaikeasti torjuttavia rikkakasveja.[7]
Tatarkasvit (Polygonaceae) on kaksisirkkaisten kasvien heimo. Lajeja esiintyy kaikkialla maapallolla, mutta pääasiassa niitä kasvaa pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealla vyöhykkeellä. Useimmat lajit ovat ruohovartisia, mutta heimoon kuuluu myös puuvartisia lajeja. Raparperi ja tattari ovat heimon ruokakasveja, jotkin lajit ovat myrkyllisiä.
Tatarkasvien varsi on usein ontto ja nivelistä täyteinen. Lehdet kasvavat kierteisesti. Korvakkeet ovat kasvaneet vartta ympäröiväksi tupeksi. Kukinto on tähkämäinen tai huiskilomainen. Hedelmä on kolmisärmäinen tai kiekkomainen pähkylä.
