dcsimg

Columelliaceae ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Columelliaceae on pieni, vain viisi lajia käsittävä kasviheimo koppisiemenisten Bruniales-lahkossa.

Tuntomerkit

Kasvit ovat puuvartisia. Silmut ovat suomuttomia. Lehdet sijaitsevat vastakkaisina pareina, joissa lehtikannat ulottuvat toisiinsa. Lehtilapa on hammaslaitainen. Kukinto on verson tai sen haaran päässä ja on viuhkomainen. Kukat ovat keskikokoisia. Ponnen lokeroside eli konnektiivi on hyvin kehittynyt, ja ponnen puoliskot eli teekat kiinnittyvät siihen koko pituudeltaan. Kussakin emilehdessä on paljon siemenaiheita. Hedelmä on verhiön suojaama ja monisiemeninen.[1]

Levinneisyys

Heimo on amerikkalainen ja kasvaa Costa Ricasta Chileen ulottuvalla alueella. Trooppisella vyöhykkeellä lajit rajoittuvat vuoristoon.[2]

Luokittelu

Heimossa on vain kaksi sukua, jotka ovat evoluutiossa eronneet toisistaan noin 64 miljoonaa vuotta sitten.[3]

  • 1. Columellia D. Don
    • Suvun neljä lajia kasvavat Kolumbiasta Boliviaan ulottuvalla alueella Andeilla.[4] Ne ovat kitkeränmakuisia. Lehtilavan hampaissa on tavallisesti kärkirauhaset. Kukissa on kaksi hedettä, joiden teekat ovat puolipallomaisia ja konnektiivit leveitä. Sikiäin on enimmältään kehänalainen, istukkatyyppi parietaalinen tai aksile, luotti leveän kaksiliuskainen ja melkein kuppimainen. Hedelmä on rakokota.[5]
  • 2. Desfontainia Ruíz & Pavón.
    • D. spinosa on suvun ainoa laji. Se kasvaa Costa Ricasta Chileen ulottuvalla alueella[6] ja on pensas, jolla on piikkihampaiset lehdet. Kukinto on tavallisesti surkastunut yksikukkaiseksi. Verhiö on kasvanut tyveltään yhteen, ja teriö on kontortti. Sen nieluun kiinnittyvät tukevapalhoiset heteet. Sikiäin on kehänalainen, yhdislehtinen, tavallisesti viidestä, harvoin kuudesta tai seitsemästä emilehdestä muodostunut. Istukkatyyppi on aksile, mutta kärjestä parietaalinen. Luotti on vain hieman laajentunut. Hedelmä on marja.[7]

Heimon systemaattinen asema on pitkään ollut arvoitus. Cronquist (1981) sijoitti sen Rosales-lahkoon, Takhtajan (1997) Hydrangeales-lahkoon. Desfontainia on tavallisesti viety heterogeeniseen Loganiaceae-heimoon (strykniinipähkinäkasvit), jolle se ei ole mitään sukua.[8]

Lähteet

Viitteet

  1. Stevens 2001 –, viittaus 26.11.2014
  2. Stevens 2001 –, viittaus 26.11.2014
  3. Stevens 2001 –, viittaus 26.11.2014
  4. http://www.mobot.org/mobot/research/apweb/maps/Columelliaceae.gif
  5. Stevens 2001 –, viittaus 26.11.2014
  6. http://www.mobot.org/mobot/research/apweb/maps/desfontaineaceaemap.gif
  7. Stevens 2001 –, viittaus 26.11.2014
  8. Stevens 2001 –, viittaus 26.11.2014

Aiheesta muualla

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI

Columelliaceae: Brief Summary ( Finnish )

provided by wikipedia FI

Columelliaceae on pieni, vain viisi lajia käsittävä kasviheimo koppisiemenisten Bruniales-lahkossa.

license
cc-by-sa-3.0
copyright
Wikipedian tekijät ja toimittajat
original
visit source
partner site
wikipedia FI