Valkokärpässieni (Amanita virosa, aikaisemmin "valkoinen kärpässieni"[2]) on tappavan myrkyllinen kärpässienilaji. Se on kavalakärpässienen (A. phalloides) ohella Suomen myrkyllisin sienilaji. Sienen myrkky ei häviä keittämällä.[3] Valkokärpässieni on kuusen ja lehtipuiden sienijuuri.[4]
Valkokärpässieni on kauttaaltaan puhtaan valkoinen ja myös sen heltat ovat pysyvästi valkeat, mutta vanhalla sienellä lakkiin voi tulla myös kellertävä sävy. Valkoinen väri ei muutu kosketuksesta tai muusta käsittelystä. Lakki on leveydeltään alle kymmensenttinen ja muodoltaan kupera, nuorella sienellä muoto on puolestaan munamainen. Lakin reunoilla ei ole säteittäisiä uurteita, eikä sen pinnalla ole pilkkuja erotuksena muista kärpässienilajeista. Jalka on pinnaltaan vanukkeinen. Jalan yläosassa on usein, mutta ei aina, repaleinen rengas. Sienen tyvessä on myös repaleinen tuppi, joka tosin voi jäädä maahan, kun sieni poimitaan. Valkokärpässienen pinta on kosteana tahmeahko ja kuivana kiiltävä. Malto on valkoista ja haurasta. Valkokärpässieni tuoksuu heikosti. Tuoksu muistuttaa raakaa perunaa, mutta on epämiellyttävä.[3][5][4]
Useat syötävät herkkusienet muistuttavat erehdyttävästi valkokärpässientä. Näistä valkokärpässienen erottaa kuitenkin kokonaan valkoisista heltoista, sillä herkkusienten heltat ovat useimmiten vaaleanpunertavia tai lähes mustia.[3] Valkokärpässienen voi sekoittaa myös lehtokärpässieneen (A. alba) tai valkoiseksi haalistuneeseen keltakärpässieneen (A. citrina)sekä harvinaiseen isolimalakkiin (Limacella guttata).[6] Myös viljelytuppisieni (Volvariella volvacea), joka on yleinen ruokasieni Aasiassa, muistuttaa nuorta valkokärpässientä ja sekaannus on aiheuttanut Pohjoismaissa monia myrkytystapauksia.[7]
Valkokärpässieni kasvaa elo-syyskuussa. Sitä tavataan runsaimmin paksusammaleisissa kuusikoissa,[3] sekä yleisesti havu- ja sekametsissä. Lajia esiintyy lähes kaikkialla Euroopassa. Pohjois-Amerikassa esiintyy sen samannäköisiä ja yhtä myrkyllisiä lähisukulaisia, mutta on toistaiseksi epäselvää, tavataanko siellä myös juuri tätä lajia.[8] Laji on joinain vuosina melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa ja harvinaistuu mentäessä pohjoiseen. Pohjoisimmat havainnot ovat Rovaniemeltä.[5][4]
Valkokärpässieni sisältää amatoksiineja, jotka ovat maksaa ja munuaisia tuhoavia solumyrkkyjä. Myrkytyksen oireet, kuten kova jano, oksentelu, mahavaivat, pahoinvointi ja ripuli, alkavat 6–24 tunnin kuluttua sienen nauttimisesta, ja johtavat pysyviin elinvaurioihin tai kuolemaan. Valkokärpässienen myrkkyä ei voi poistaa keittämällä, jäädyttämällä tai kuivattamalla, kuten joidenkin sienten.[3]
Valkokärpässieni sisältää amatoksiinien lisäksi fallotoksiineja, virotoksiineja ja happo- ja lämpölabiileja glykoproteiineja, fallolysiinejä. Fallolysiinit ovat sienimyrkytyksissä merkityksettömiä, koska ne eivät vaikuta syötynä. Laskimoon annettuna ne aiheuttivat kuitenkin koe-eläimille vaikean hemolyysin.[9]
Myrkytystä hoidetaan ensisijaisesti poistamalla myrkky elimistöstä ja elintoimintojen tukitoimenpiteillä, sekä tarvittaessa maksansiirrolla. Silybiinin ja N-asetyylikysteiinin on havaittu mahdollisesti vähentävän kuolleisuutta.[10] Toistuva lääkehiilen anto on eduksi suoleen erittyvän myrkyn sitomiseksi.[9]
Valkokärpässienessä on täysin erilaisia myrkkyjä kuin esimerkiksi hyvin yleisessä punakärpässienessä. Punakärpässieni sisältää hermomyrkkyjä, ja sen aiheuttama myrkytys onkin hyvin harvoin hengenvaarallinen, toisin kuin valkokärpässienen.
Valkokärpässieni (Amanita virosa, aikaisemmin "valkoinen kärpässieni") on tappavan myrkyllinen kärpässienilaji. Se on kavalakärpässienen (A. phalloides) ohella Suomen myrkyllisin sienilaji. Sienen myrkky ei häviä keittämällä. Valkokärpässieni on kuusen ja lehtipuiden sienijuuri.
